Merkitys, tunneilmasto ja data – mitä Viktor Frankl opettaa tämän päivän työelämälle?

Jäin jokin aika sitten miettimään HS:ssä julkaistun lukijan mielipiteen äärelle. Kirjoittajina Timo Vuori ja Nana Salin, ja viesti oli poikkeuksellisen kirkas:

Suomalainen työelämä tarvitsee metatason tunnetaitoja. Ei vain empatiaa yksittäisissä tilanteissa, vaan kykyä nähdä koko työyhteisön tunneilmasto ja johtaa sitä tietoisesti.

Tämä osui minuun, koska se vei minut suoraan takaisin ajatteluun, jonka olen välillä melkein unohtanut – vaikka olen elänyt sen kanssa vuosia.

Viktor Frankl ja kysymys selviytymisestä

Viktor Frankl oli itävaltalainen psykiatri, joka selviytyi natsi-Saksan keskitysleireiltä. Selviytymisen jälkeen hän ei jäänyt vain kuvaamaan kokemuksiaan, vaan alkoi pohtia jotakin paljon olennaisempaa:

ketkä ihmiset selviytyvät – ja miksi?

Hänen vastauksensa ei liittynyt vahvuuteen, älykkyyteen tai olosuhteisiin. Frankl päätyi siihen, että ratkaisevaa on merkitys.

Hänen tunnetuin teoksensa, Ihmisyyden rajalla, kiteyttää tämän yksinkertaisesti mutta ravistelevasti: ihminen kestää lähes mitä tahansa, jos hän näkee elämällään suunnan ja merkityksen.

Frankl jäsensi merkityksen syntyvän kolmesta lähteestä:

• Suunta ja tekeminen – kokemus siitä, että tekee jotakin, jolla on väliä
• Yhteys ja kohtaaminen – toiset ihmiset, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen
• Asenne silloin, kun kaikkea ei voi muuttaa – mihin voin itse vaikuttaa, vaikka olosuhteet ovat vaikeat

Työelämä ei romahda työmäärään – vaan merkityksen katoamiseen

Kun katson työelämää tänään, Franklin ajattelu tuntuu pelottavan ajankohtaiselta.

Ihmiset eivät useimmiten uuvu siksi, että työtä on liikaa. He uupuvat, kun:

• suunta hämärtyy
• merkitys katoaa
• yhteys ihmisiin ohenee
• vaikutusmahdollisuudet kapenevat

Juuri näistä asioista Vuori ja Salin kirjoittivat tunnejohtamisen näkökulmasta. Kyse ei ole yksittäisistä tunteista, vaan koko työyhteisön tunneilmastosta – siitä, mikä jää usein sanoittamatta mutta ohjaa kaikkea.

Entä jos tunnejohtamista johdettaisiin oikeasti?

Tässä kohtaa nämä kaksi maailmaa – Frankl ja nykyinen tunnejohtamiskeskustelu – kohtaavat.

Entä jos tunnejohtaminen ei olisi vain puhetta tai satunnaisia kehityskeskusteluja? Entä jos organisaatioilla olisi säännöllinen, kevyt mittari, joka pysähtyisi kuukausittain juuri näihin Franklin ydinkysymyksiin:

• koetaanko työ merkitykselliseksi
• onko suunta selkeä
• toimiiko yhteys ihmisten välillä
• koetaanko vaikutusmahdollisuuksia vai voimattomuutta

Tätä ei tarvitsisi edes kutsua kehityskeskusteluksi. Se voisi olla jatkuva pulssi, joka kerää ymmärrystä – ja dataa – työyhteisön tunneilmastosta.

Tunnejohtaminen ei ole pehmeää – se on ennakoivaa

Kun tunneilmasto tehdään näkyväksi:

• ongelmat huomataan ennen kuin ne muuttuvat poissaoloiksi
• muutokset voidaan johtaa, ei vain läpiviedä
• ihmiset kokevat tulevansa nähdyiksi, eivät mitatuiksi

Silloin tunnejohtaminen ei ole mielipide tai fiilis.

Se on johdettava kokonaisuus.

Ehkä juuri tässä on yksi vastaus siihen, miksi suomalainen johtaminen tuntuu monin paikoin kuormittavalta – ja miksi yhä harvempi haluaa esihenkilöksi. Meiltä puuttuu rakenne, jossa merkitystä, tunnetta ja suuntaa johdetaan tietoisesti.

Frankl muistutti, että ratkaiseva kysymys ei ole mitä minä odotan elämältä vaan mitä tämä hetki odottaa minulta.

Työelämässä sama kysymys kuuluu: mitä tämä työyhteisö tarvitsee nyt – ja uskallammeko katsoa sitä yläparvelta käsin?

Siinä kohtaavat merkitys, tunnejohtaminen ja tulevaisuuden työelämä.

Tein kehityskeskustelupohjan näiden taitojen johtamisesta. Voit ladata sen maksutta: Kehityskeskustelu merkityksen kautta (PDF).